Olen käyttänyt glögikakkuun Pirkan kakkureseptiä, mutta erilaisia glögikakkuohjeita on netti pullollaan. Tämä on kahdesti hyväksi todettu, joten suosittelen sitä kaikille! Laitan tähän alle ohjeeseen tarkasti ne ainekset, mitä itse käytin. Näillä ohjeilla kakusta tulee sekä gluteeniton että laktoositon.
Pohja
150 g gluteenittomia ja laktoosittomia piparkakkuja
75 g laktoositonta voita
Täyte
4 liivatelehteä
2 dl laktoositonta vispikermaa
200 g laktoositonta maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
3 rkl appelsiinin mehua
Kiille
4 liivatelehteä
1 dl vettä
3 dl Marli glögitiivistettä
Koristeeksi
kanelitankoja
(punaherukoita)
(tomusokeria)
Ensin piparkakut pitää murskata muruksi.
Itse laitoin piparkakut parin pakastepussin sisään ja hakkasin ne muruksi vasaralla, sillä en omista mitään tehokasta konetta, jolla ne olisi saanut murustettua. Olen myös käsin murskannut keksejä muruiksi ja varsinkin kaurakeksien kanssa se onnistuu hyvin, mutta nämä gluteenittomat piparkakut olivat todella kovia.
Tämän jälkeen piparimurut kaadetaan kulhoon, sulatetaan voi kattilassa ja kaadetaan voisula murujen joukkoon. Sitten sekoitetaan murut ja voisula huolellisesti tasaiseksi.
Itse yritin tässä vaiheessa murustaa piparkakkuja vielä hieman hienommiksi.
Huolellisesti sekoitettu muruseos kaadetaan irtopohjavuokaan, jonka pohjalle on pingotettu leivinpaperi. Seos pitää painella huolellisesti koko pohjalle tiiviisti ja tämän jälkeen laittaa jääkaappiin jähmettymään.
Kakkuvuokani oli 27 cm halkaisijaltaan, vaikka ohjeessa kehoitettiin käyttämään 24 cm halkaisijan vuokaa. Siksi oli hieman haastavaa saada koko pohja peitettyä muruseoksella, mutta seos riitti kuin riittikin, ja sain kakkuun ihanan ohuen pohjan.
Mausteiseen juustotäytteeseen tarvitaan appelsiininkuorta, joten appelsiini tulee pestä erittäin huolellisesti ennen käyttöä.
Laitetaan täytteeseen tarvittavat 4 liivatelehteä kylmään veteen noin 10 minuutiksi likoamaan. Sekoitetaan kulhossa tuorejuusto, tomusokeri, kaneli, kardemumma ja raastettu appelsiininkuori tasaiseksi seokseksi. Vaahdotetaan toisessa kulhossa kerma. Nostellaan kerma tuorejuustoseoksen joukkoon.
Puristetaan sitten noin 3 ruokalusikallista appelsiinin mehua pieneen kattilaan ja kuumennetaan se kiehuvaksi. Puristetaan liuotetuista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuotetaan ne kiehuvaan mehuun. Annetaan liivatemehuseoksen jäähtyä hieman ja sitten kaadetaan se nauhana täytteeseen samalla koko ajan sekoittaen. Kaadetaan täyte jääkaapissa jähmettyneen piparkakkupohjan päälle ja tasoitetaan pinta. Laitetaan kakku sitten vähintään neljäksi tunniksi jääkaappiin hyytymään ennen kiilteen tekoa.
Kiilteeseen kannattaa siis käyttää nimenomaan glögitiivistettä, jotta kiille saa kauniin punaisen värin ja maistuu voimakkaammin glögille.
Laitetaan 4 liivatelehteä kiillettä varten likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Mitataan 3 dl glögitiivistettä tilavaan astiaan. Mitataan sitten 1 dl vettä kattilaan ja kiehauta vesi. Puristetaan liuotetuista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuotetaan liivatteet kiehuvaan veteen tasaiseksi sekoittaen. Kaadetaan sitten liivatevesiseos glögitiivisteen joukkoon ohuena nauhana samalla koko ajan sekoittaen. Tämän jälkeen laitetaan glögiseos hetkeksi jääkaappiin jäähtymään. Sekoitetaan sitä välillä. Seoksen tulisi olla melko viileää ennen kakun päälle kaatamista, mutta se ei saa kuitenkaan vielä hyytyä. Kaadetaan sitten haalea glögiseos jähmettyneen juustotäytteen päälle ja laitetaan kakku varoen jääkaappiin hyytymään yön yli (vähintään 4 tunniksi).
Kannattaa irroittaa kakun reunat ohuella veitsellä irtopohjavuoan reunoista ennen reunojen poistamista, jottei kiille repeile.
Koristellaan kakku halutulla tavalla juuri ennen tarjoilua. Pirkan ohjeessa on nätisti laitettu koristeeksi kanelitankoja. Itse halusin lisätä vielä punaherukoita ja tomusokeria kanelitankojen seuraksi ja kakusta tuli mielestäni oikein kaunis.
Hyvää talven jatkoa!
-Sonkku
Hei, minkä korkuinen irtopohjavuoka sinulla oli tätä tehdessä?
VastaaPoista