Tämä oma herkkureseptini syntyi iltasella, kun piti kehittää jotain kivaa kaapista löytyvistä aineksista. Tämän reseptin voi superhelposti tehdä gluteenittomana, niin kuin itse tein, tai sitten käyttää ihan tavallista leipää. Koska kyseisen herkun tekemisessä ei tarvita teräviä veitsiä, sähkövatkaimia tai liiemmin lihasvoimaa, myös pienet lapset voivat auttaa jokaisessa vaiheessa! :) Uunin käyttö tietenkin mielellään aikuisten vastuulle.
Tarvittavat ainekset:
Leipävanukas
2 dl maitoa
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
8–10 viipaletta kuutioitua vaaleaa leipää
Täyte
2,5 dl maustamatonta jogurttia
1 kananmuna
1/2 dl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
2 banaania
Pinnalle
3 rkl voita tai margariinia
4 rkl fariinisokeria
Ihan aluksi napsautin uunin päälle 200 °C:een. Tämän jälkeen aloitin leipomisen mittaamalla kulhoon 2 dl rasvatonta maitoa (maidon rasvaisuuden voi päättää ihan itse), 1 kananmunan, 1/2 dl erikoishienoa sokeria ja 1 tl vaniljasokeria. Sekoitin aineksia kulhossa keskenään pallovispilällä, kunnes kananmuna oli kunnolla rikkoontunut ja sekoittunut kaikkiin aineksiin.
Kuutioin leipäviipaleet melko pieniksi (noin 2 cm x 2 cm) palasiksi. Käytin itse K-CityMarketista ostettua gluteenitonta, vaaleaa Pan Carré -paahtoleipää (ei mitään parasta gluteenitonta leipää, mitä olen maistanut, mutta kävi tähän reseptiin mainiosti), jonka viipaleet ovat tosi pieniä – niitä meni tähän noin 10 kpl. Jos ei tarvitse tehdä gluteenitonta, niin tehkää ehdottomasti vehnäleivästä, esim. ranskanleipä sopii hyvin. Leipä saa olla vähän kuivahtanutta, jolloin se imee nestettä paremmin. Samat säännöt kuin köyhiä ritareita tehdessä!
Kuutioimisen jälkeen tiputtelin leivänpalat maitomuna-seokseen ja annoin niiden imeä nesteet kulhosta. Sillä aikaa voitelin pienehkön lasisen vuoan ja "leivitin" sen hienolla sokerilla. Painelin leipäpaloja kulhossa, jolloin kaikkiin imeytyi nestettä ja ne mössööntyivät hieman taikinamaisemmaksi. Tämän jälkeen levitin ja painelin leipämassan tasaisesti voideltuun vuokaan ja laitoin uuniin 10 minuutiksi.
Leipämassan ollessa uunissa pilkoin 2 banaania suhteellisen paksuiksi viipaleiksi ja valmistin täytteen. Täytteen ainekset, 2,5 dl maustamatonta jogurttia, 1 kananmuna, 1/2 dl hienoa sokeria ja 1 1/2 tl vaniljasokeria, sekoitettiin vain keskenään tasaiseksi massaksi. Otin leipämassan uunista ja asettelin banaaniviipaleet tasaisesti pohjan päälle. Kaadoin jogurttitäytteen banaanien päälle ja tasoittelin sen joka puolelle nuolijalla.
Nypin vielä pienessä kulhossa 3 rkl oivariinia ja 4 rkl fariinisokeria toisiinsa ja ripottelin sokeri-voi-seosta keoiksi täytteen pinnalle eri puolille.
Tämän jälkeen täytetty leipävanukas sai mennä uuniin 200 °C:een vielä puoleksi tunniksi. Valmis banaanitäytteinen leipävanukas näytti tältä:
Ennen tarjoilua suosittelen jäähdyttämään n. 10 minuuttia. Nautitaan sitten heti lämpimänä. Toimii! :)
Kertokaa ihmeessä omia mielipiteitänne kommenttikentässä!
-Sonkku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti