tiistai 26. heinäkuuta 2016

Nutella-jäätelökakku (Nutella Ice Cream Cake)



Ajattelin pitkästä aikaa kokeilla jotain uutta reseptiä, minkä voisin myös jakaa täällä blogissa.  Näin kesän kunniaksi ja jäätelön vannoutuneena fanina päätin valmistaa kotitekoista jäätelöä. Tämänkertaisen reseptin luonnin pohjana käytin kerran aikaisemmin kokeilemaani Kinuskikissan kotitekoisen jäätelön reseptiä, joka löytyy täältä. Siihen tulee vain kermaa, kondensoitua maitoa ja mausteita.

Nutella, tuo suklainen hasselpähkinälevite Italiasta, on ollut ainakin omasta mielestäni esillä leivontatrendeissä viime aikoina yhä enemmän ja enemmän. Suurena Nutellan ystävänä ajattelin, että minunkin olisi aika julkaista jokin Nutella-resepti. Olen käyttänyt Nutellaa aikaisemmin (jos ei lasketa suoraan purkista syömistä ja paahtoleivän päällisenä) muun muassa Nutella-täytteisiin lettuihin (ehkä reseptiä joku päivä tännekin) ja kotitekoisessa Nutella-jäätelössä. 

Nyt ajattelin kokeilla, minkälaisen jäätelökakun Nutellasta saisi aikaiseksi ja olen lopputulokseen oikein tyytyväinen. Joitain asioita tekisin nyt toisin, joten laitan vinkit tähän reseptiin myös itselleni seuraavaa kertaa varten muistiin! Kuten Nutellakin, myös jäätelökakku on melko makeaa, eikä sitä pysty syömään useaa palaa peräkkäin (ehkä vain positiivista :D), joten kannattaa pyytää apujoukkoja syömään! Tosin kakku säilyy pakastimessa pitkään, kun muistaa laittaa sen sinne aina heti takaisin ennen sulamista. :)



Tarvittavat ainekset:

6 dl kuohukermaa
1 tlk makeutettua, kondensoitua maitoa (ei karamellisoitua)
1/2 prk Nutellaa
150 g (300 g) Chocolate Chip -keksejä 
(tuplaa keksi- ja rasvamäärä, mikäli haluat keksipohjan koko kakun alle, eikä vain reunoille)
50 g (100 g) voita/margariinia
2 tl vaniljasokeria

Koristeeksi: Kinder Bueno -patukoita


Aloita murustamalla 150 g (300 g) Chocolate Chip -keksejä kulhoon. Itse murensin keksit käsin, mutta sormivoimien uupuessa helppo niksi on laittaa keksit pakastepussin sisään ja paukuttaa ne murusiksi esimerkiksi puunuijalla. Vasarakin käy, mutta kannattaa laittaa useampi pussi päällekäin, etteivät keksinmurut tule heti pussista läpi.


Sulata sitten 50 g (100 g) voita tai margariinia kattilassa ja kaada kuuma voisula keksinmurujen joukkoon. Sekoita käsin keksinmurut ja rasva tasaiseksi massaksi. Suklaamurujen on tarkoitus sulaa keksimassan joukkoon, joten käytä juuri sulatettua voita.


Voitele n. 25-27 cm läpimitaltaan oleva irtopohjavuoka. Suosittelen laittamaan pohjalle leivinpaperin, jotta kakku irtoaa leikkausvaiheessa helpommin vuoasta. Kaada keksimassa pohjalle ja tasoittele se sormin tasaisesti koko vuoan reunoja pitkin. (Jos teit tuplamäärän, massan pitäisi peittää koko pohja tasaisesti.) Laita kakkupohja jääkaappiin jähmettymään.


Vatkaa 6 dl kuohukermaa vaahdoksi isossa kulhossa.


Lisää purkillinen sokeroitua, kondensoitua (eli tiivistettyä) maitoa kermavaahtoon ja sekoita tasaiseksi massaksi.


Jaa jäätelömassa kahteen kulhoon niin, että molemmissa on noin puolet massasta. Huom! Tämän massan voi maustaa haluamallaan tavalla ja laittaa astiassa pakkaseen, jolloin saat haluamaasi kotitekoista jäätelöä!


Nutellajäätelökakkua varten tein nutellajäätelöä ja vaniljajäätelöä. Vaniljajäätelöstä tulisi parasta, kun lisäisi siihen vaniljatangon siemenet, mutta opiskelijana tyydyin laittamaan 2 tl vaniljasokeria, jota löytyi valmiiksi kaapista.


Lisää toiseen kulhoon 1/2 prk Nutellaa ja vatkaa tasaiseksi.


Lisää toiseen kulhoon 2 tl vaniljasokeria tai 1 vaniljatangon siemenet ja sekoita tasaiseksi.


Ota vuoka jääkaapista ja kaada sitten massat vuokaan siten, että kaadat aina keskelle vuokaa pienen määrän massaa vuorotellen kummastakin kulhosta, kunnes kaikki on kaadettu vuokaan. Mikäli haluat raidallisen kakun, kaada mahdollisimman pieniä määriä, jotta raidoista tulee ohuita ja jätä seuraava vaihe tekemättä.


Itse halusin "marmorimaisen" pinnan, joten sekoitin varovasti linjassa raidat toisiinsa nuolijan avulla. Kuvassa näkyy tummempia kohtia, jotka ovat pieniä Nutella-sattumia, mitä lisäsin myös vielä jäätelömassan joukkoon. Ne voi jättää pois, ettei kakusta tule ällömakeaa, mutta Nutellan superfanien mielestä Nutellaa ei voi tietenkään koskaan olla liikaa.

Peitä valmis kakku foliolla ja laita pakastimeen jäätymään ainakin 5 tunniksi ennen koristelua.



Kun kakku on jähmettynyt pakastimessa, koristele kakun pinta Nutellan hasselpähkinä-suklaa-serkulla, eli Kinder Buenolla. Tähän koristeluun meni 3 x 2 Bueno-patukkaa. Irrottele veitsellä kakun reunat kakkuvuoan reunoista. Peitä kakku jälleen foliolla ja laita vielä ainakin pariksi tunniksi pakastimeen. Paras on antaa kakun olla pakkasessa yön yli ennen tarjoilua.


Valmis kakku!



- Sonkku